Ilves on miksannut ja masteroinut lukuisia kappaleita ja toiminut rap-tuottajana ja kirjoittajana vajaan vuosikymmenen ajan. Hän on tuottanut kappaleita mm. Mäkille ja Kubelle, legendaarisen RBL Possen Black C:lle, Nikolaokselle ja muille. Ilves myös vaikuttaa Valitut Lapset -rapyhtyeessä. Kappaleiden kirjoittaminen ja tuottaminen on tuonut taiteellista ajattelua miksaukseen.
Ilveksen vahvimpiin genreihin kuuluu G-funk, boom bap ja trap, mutta kaikenlaisen materiaalin miksaus ja masterointi onnistuu. Taustojen tuotanto onnistuu referenssin pohjalta, mutta myös valmiita raitoja on myynnissä.
Hinnasto kertoo single-hinnat. Useammasta kappaleesta saat paljousalennusta!
Palveluihin sisältyy kaksi versiota muutospyyntöjen pohjalta, ylimenevästä työstä veloitetaan 25€/versio.
Palveluiden hinta riippuu työn määrästä ja arvioidaan tapauskohtaisesti.
Hinnasto kertoo single-hinnat. Useammasta kappaleesta saat paljousalennusta!
Mittatilauksiin sisältyy kaksi versiota muutospyyntöjen pohjalta, ylimenevästä työstä veloitetaan 50€/versio.
Exclusive -lisenssien hinta riippuu taustan “potentiaalista” ja arvioidaan tapauskohtaisesti.
Rap-artisti
“Paavo on multitalentti niin tuottajana kuin artistina. Hän on uskomattoman ammattitaitoinen monien genrejen osaaja, jonka soundi ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Olen työskennellyt hänen kanssaan useita vuosia ja olemme toteuttaneet useita kymmeniä biisejä yhdessä. Hän on työskentelijänä kärsivällinen ja myös opettanut miksaamisen saloja samalla, kun olemme pitäneet sessareita.
Ilman Paavoa en olisi saanut mitenkään näin paljon aikaan ja olen kiitollinen siitä, että hän kuuluu tiimiini. Vahva suositus!”
Rap-artisti
“Paavo on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat aina tukeneet minua musiikkiurallani. Hän on tuottanut ensimmäisen EP:ni alusta loppuun; tuottajana, äänittäjänä, miksaajana ja masteroijana hän on todella luova ja lahjakas. Hän on kunnianhimoinen ja tuottaa parasta laatua.
Paavon kanssa on helppo tehdä yhteistyötä koska hän on sekä artisti että tuottaja, joten hän näkee tuotantoprosessin monesta näkökulmasta ja osaa antaa neuvoja ja ideoita musiikkiin, lyriikoihin ja tulkintaan.
Suosittelen Paavoa kun etsit kokenutta tuottajaa, jolla on aina uusia ideoita tehdäkseen sinun tuotannostasi parhaan mahdollisen!”